News Detail

Yleisurheilun EM-kilpailut Suomeen 2012

Suomi on saanut järjestettäväkseen vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailut. Euroopan yleisurheiluliitto päätti kisaisännästä maanantaina Barcelonassa. Päätös on kuitenkin ehdollinen, sillä kisojen televisioinnista pitää löytyä yhteisymmärrys joulukuun puoliväliin mennessä.

 

Vuosi 2012 on todellinen urheilun supervuosi. Yleisurheilun EM-kisojen ja olympiakisojen lisäksi vuoteen mahtuvat muun muassa jääkiekon MM-kisat Suomessa ja Ruotsissa sekä jalkapallon EM-lopputurnaus. EM-kisoihin liittyvä televisiointisopimus on vielä auki, ja tv-oikeudet omistava Euroopan Yleisurheiluliitto EAA käy asiasta neuvotteluja lähinnä Euroopan Yleisradioyhtiö EBU:n kanssa. Sopuun on päästävä 15.12. mennessä, jotta kisat todella saadaan Suomeen.

- Tämänpäiväinen päätös on ilouutinen suomalaiselle urheiluväelle ja lisäksi pienimuotoinen lottovoitto veronmaksajille, sillä tapahtuma tuo Suomeen yli 10 miljoonan euron verotuoton ja sen työllisyysvaikutukset ovat yli 500 henkilötyövuotta, toteaa SUL:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski.

 

EM-kisavuonna 2012 tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki. Lisäksi samana vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Helsingin Olympialaisista.

 

Suomi on isännöinyt kilpailuja kaksi kertaa aiemmin: vuosina 1971 ja 1994 Helsingissä. Yleisurheilun EM-kilpailut vastaavat kooltaan kutakuinkin hiihdon MM-kilpailuja. Osallistuvia maita ja urheilijoita on melko tarkalleen saman verran, 1000-1200 urheilijaa 45-50 maasta. Yleisurheilun EM-kilpailut myös televisioidaan 45-50 maahan, kun esimerkiksi Torinon talviolympialaiset televisioitiin vain 43 maahan. Osanottajamaita EM-kilpailuissa on 50, talviolympialaisissa noin 80. EM-kilpailujen urheilijamäärä on noin puolet talviolympialaisten urheilijamäärästä.

 

Vuoden 2012 EM-kisoissa esitellään uusi viiden päivän tiivis kisakonsepti, joka sisältää neljä iltaa täynnä finaaleita. Yleisurheilun EM-kilpailut siirtyvät uuteen rytmiin, jonka mukaisesti Euroopan mestaruuksista kilpaillaan jatkossa joka toinen vuosi. Helsingin kisat ovat ensimmäinen vuosikerta uuden rytmin mukaisessa kilpailumuodossa.

 

Uudistuksen myötä kaikkien maanosien yleisurheilumestaruuskilpailut järjestetään jatkossa kahden vuoden välein. Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka ja Aasia järjestävät mestaruuskilpailunsa parittomina vuosia, Eurooppa, Afrikka ja Oseania parillisina vuosina.


YLE - SUL