Media Relations Contact

Joerg Polzer
Manager, Communication & PR
Tel. +41-41-723-15-15
Fax. +41-41-723-15-16

Media Relations Contact

Joerg Polzer
Manager, Communication & PR
Tel. +41-41-723-15-15
Fax. +41-41-723-15-16

News Detail

Mannerheim -elokuvan ensi-ilta syksyllä 2010

Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkavat tuottaja Markus Selinin mukaan kesällä. Elokuvan ensi-ilta on vasta syksyllä 2010, koska tälle keväälle suunniteltu talvikuvausjakso siirtyy loppuvuoteen.

Uutta puhtia keräävä elokuvahanke kääntyy lokakuussa 2009 myös kirjaksi, joka hahmottelee valkokankaalle suuren sotilaan ja valtiomiehen Carl Gustaf Emil Mannerheimin koko tarinan. Finlandia-palkitun Hannu Raittilan romaanin lähtökohtana on Heikki Vihisen ja Marko Leinon elokuvakäsikirjoitus, mutta kirja on itsenäinen rinnakkaisteos. Se kuvaa suurimmaksi suomalaiseksi äänestetyn miehen kokemuksia ja muistoja sisältä päin. Romaani kertoo, miltä tuntui olla Mannerheim. Mannerheim-elokuvan ohjaaja Renny Harlin sanoo olevansa otettu kirjahankkeesta.

"Tunnustetut elokuvantakijät hakevat kyltymättömästi aiheita kirjallisuudesta, mutta kuka kunnianhimoinen kirjailija on tätä ennen halunnut tehdä itsenäisen romaanin elokuvasta tai elokuvakäsikirjoituksesta?", Harlin sanoo.

"Minulla on jo lapsuuteen pohjautuva voimakas tunneside aiheeseeni. Ohjaajana tiedän millainen on elokuvan Mannerheim, mutta romaanin Mannerheimiin tutustun aikanaan luultavasti pelosekaisin tuntein", Harlin tunnustaa.

"Kirjallisuus ja elokuva ovat taidemuotoina rinnakkaisia ja täydentävät toisiaan. Olen hyvin ylpeä siitä, että alkuperäiselokuvaani tullaan vertaamaan palkitun kirjailijan rinnakkaisromaaniin."

Renny Harlin (s. 1959) on tehnyt elokuvia Hollywoodissa yli kaksikymmentä vuotta. Harlin muistetaan muun muassa elokuvista Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli, Cliffhanger – kuilun partaalla, The Long Kiss Goodnight ja Cleaner. Hänen elokuvansa ovat tuottaneet rahaa yli miljardi dollaria, millä hän yltää maailman 60 tuottoisimman ohjaajan listalle. Solar Films Oy (perustettu 1995) on johtava elokuva- ja tv-alan tuotantoyhtiö Suomessa. Sen tuottamat elokuvat ovat keränneet yhteensä 26 Jussi-palkintoa, voittaneet kuudesti yleisöäänestyksen vuoden parhaasta elokuvasta ja saavuttaneet pitkälti yli kolme miljoonaa katsojaa elokuvateattereissa.

 

Lisätietoja elokuvahankkeesta ja sen yritysyhteistyöstä täältä.

 

Upcoming Events

| TODAY

 

2012 IIHF World Championship, Finland, Sweden, 04 May - 20 May 12

Role: Media

| TODAY

 

Baden Racing: Spring Festival, Germany, 16 May - 20 May 12

Role: Marketing

| 1 Day to go

 

UEFA Champions League Final, Germany, 19 May 12

Role: Marketing